Aistit / coming to our senses

s. 1982 Somaliassa,

asuu Helsingissä

Abdulkarim on yhteiskunnallinen vaikuttaja, kirjailija ja aktivisti, joka on kiinnostunut vapauteen liittyvistä teemoista. Hän osallistuu aktiivisesti julkiseen keskusteluun sekä poliittisena kommentaattorina että kolumnistina.

Hän tekee säännöllisesti yhteistyötä koreografi Sonya Lindforsin kanssa ja on Suomea vuonna 2018 Venetsian biennaalissa edustaneen Miracle Workers -kollektiivin jäsen. Abdulkarim on myös perustajajäseniä pohjoismaisessa feministiverkostossa, johon kuuluu päättäjiä Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Suomesta ja saamelaisalueelta. Abdulkarimin ja Eeva Talvitien kirja Noin kymmenen myyttiä feminismistä julkaistiin vuonna 2018. Toista kirjaansa Abdulkarim on työstänyt yhteistyössä valokuvaaja Uwa Iduozeen kanssa. Ensimmäisen elokuvakäsikirjoituksensa hän teki Tuffi Filmsin tuottamaan lyhytelokuvaan Unelmaduuni.

Abdulkarim sai vuonna 2019 Minna Canth -palkinnon, joka myönnetään vuosittain suomalaisen yhteiskunnan ravistelijalle. Hän on Obama Foundation Networkin jäsen.

s. 1925 Libanonissa,

asuu Pariisissa

Beirutissa syntynyt ja kasvanut Adnan on monipuolinen taiteilija: runoilija, esseisti ja kuvataiteilija.  Hän opiskeli filosofiaa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa, Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä ja Harvardin yliopistossa, ja hän toimi opettajana kalifornialaisessa Dominican Collegessa San Rafaelissa vuosina 1958–1972. Algerian sodan (1954–1962) aikana Adnan lakkasi poliittisista syistä kirjoittamasta ranskaksi ja ryhtyi taidemaalariksi. Vietnamin sodan (1959–1975) vastaiseen liikehdintään osallistuessaan hän alkoi kirjoittaa runoja, jolloin hänestä omien sanojensa mukaan tuli amerikkalainen runoilija. Vuonna 1972 hän palasi Beirutiin ja työskenteli kulttuuritoimittajana kahdessa päivälehdessä. Hänen romaaninsa Sitt Marie-Rose, joka julkaistiin Pariisissa vuonna 1977, sai France-Pays Arabes -palkinnon ja on käännetty yli kymmenelle kielelle. Vuonna 1980 Adnan asettui asumaan Kalifornian Sausalitoon. Hän on asunut myös Pariisissa vuodesta 2012. Adnan on julkaissut toistakymmentä kirjaa myös englannin kielellä. Vuonna 2014 hän sai yhden Ranskan arvostetuimmista tunnustuksista: Ordre des Arts et des Lettres -kunniamerkin.

Adnanin maalauksia on ollut esillä eri puolilla maailmaa, esimerkkeinä Documenta 13 Kasselissa, vuoden 2014 Whitney Biennial New Yorkissa, CCA Wattis Institute Institute for Contemporary Arts Kaliforniassa, The New Museum New Yorkissa ja Museum der Moderne Salzburg Itävallassa. Vuonna 2014 Qatarissa sijaitseva nykytaiteen museo Mathaf: Arab Museum of Modern Art järjesti Adnanin töistä retrospektiivin.

s. 1976 Suomessa,

asuu Kauniaisissa

Antas valmistui Lontoon Goldsmiths Collegesta vuonna 2000 ja asui Lontoossa kolmetoista vuotta, kunnes mahdollisuus Pro Artibus -säätiön kolmivuotiseen taiteilijaresidenssiin houkutteli hänet takaisin kotimaahan. Käsitteellisen ja filosofisen lähestymistapansa avulla Antas tarkkailee ympäristöään ja luo taidetta monin eri tekniikoin. Hän käsittelee valitsemiaan materiaaleja huolellisesti ja painottaa meditatiivisen prosessin merkitystä taiteen tuottamisessa ja kokemisessa. Aiheidensa ja materiaalien vaihtelun herkkyyden avulla Antas tutkii suhdettamme luontoon, luontokokemuksia ja luonnosta vieraantumista.

Antasin viimeisimpiä näyttelyitä ovat: Stories make worlds / Worlds make stories, Galleria Heino (2019); Heritage, The North Coast Art Triennale, Gribskov, Tanska (2019); End of the World in the Mysterious Forest, Triumph Gallery, Moskova (2017); Long Player, Sinne, Helsinki​ (2015). Antasin töitä on useissa julkisissa kokoelmissa, kuten Nykytaiteen museo Kiasmassa, Saastamoisen taidekokoelmassa, Wihurin taidekokoelmassa ja Zabludowiczin taidekokoelmassa.

s. 1942 Syyriassa,

asuu Pariisissa

Fattal vietti nuoruutensa Libanonissa, missä hän opiskeli filosofiaa Beirutin École des Lettres -yliopistossa. Pariisiin muutettuaan hän jatkoi filosofian opintojaan Sorbonnessa. Hän palasi Beirutiin vuonna 1969, ryhtyi työskentelemään kuvataiteilijana ja piti paikallisia taidenäyttelyitä kunnes Libanonin sisällissota syttyi. Hän pakeni Libanonista vuonna 1980 ja asettui Kaliforniaan, missä hän perusti Post-Apollo Pressin, innovatiiviseen ja kokeelliseen kirjallisuuteen erikoistuneen kustantamon. Vuonna 1988 hän palasi taiteen pariin käytyään San Franciscon taideinstituutin kurssin ja löysi kuvanveiston ja etenkin saven, äärimmäisen maanläheisen materiaalin, joka Fattalin mukaan on luomistyön ydin kaikissa mytologioissa. Saven käyttö toi ihmishahmot hänen töihinsä, jotka usein syntyvät hänen mielenkiinnostaan muinaisia taruja kohtaan ja hänen viehtymyksestään arkeologiaan. Hänen töistään välittyvät ajan, muistin ja menetyksen elementit. Hän muotoilee savea paljain käsin ja puhaltaa näin hengen elottomiin esineisiin. Hänen veistoksensa ovat yhtä aikaa hauraita ja brutaaleja. Ne näyttävät olevan jatkuvasti tulossa tai katoamassa.

Fattalin viimeisimpiä näyttelyitä ovat Works and Days, MoMA PS1 (2019), Musée Yves Saint Laurent Marrakech (2018), Rochechouart Departmental Museum of Contemporary Art (2017) ja Sharjah Art Foundation (2016).

s. 1974 Suomessa,

asuu New Yorkissa

Haapoja tutkii töissään maailman eksistentiaalisia ja poliittisia rajoja. Keskittymällä erityisesti kohtaamisiin luonnon, kuoleman ja muiden lajien kanssa hän kysyy, miten erilaiset eristämisen ja syrjinnän rakenteet toimivat identiteetin ja kulttuurin perustana. Haapojan poliittisesti ja eettisesti suuntautuneen taiteellisen toiminnan keskiössä on ajatus maailmasta, joka pohjautuu olentojen ja niiden monien elämismaailmojen fyysisyyteen ja rinnakkaiseloon.

Haapoja lähestyy teemojaan rakentamalla laajamittaisia projekteja, jotka usein toteutetaan installaatioina ja niihin liittyvinä julkaisuina sekä osallistavina tapahtumina. Yhteistyöteoksissaan Laura Gustafssonin kanssa nimellä Gustafsson&Haapoja he tutkivat ihmiskeskeisestä maailmankuvasta juontuvia ongelmia.

Haapojan töitä on ollut esillä eri puolilla maailmaa. Hänen viimeisimpiä näyttelyitään ovat järjestäneet Helsingin taidemuseo, Venetsian biennaali, Momentum Biennale, Chronus Art Center Shanghai, Nykytaiteen museo Kiasma, ZKM Germany ja ISCP New York. Hänelle on myönnetty ANTI Festival International Prize for Live Art (2016), Dukaattipalkinto (2008) ja Säde-palkinto (2009). Gustafsson&Haapoja saivat valtion mediataiteen palkinnon vuonna 2016 ja Vuoden Kiilan yhteiskunnallisesti suuntautuneesta taiteesta vuonna 2013.

Haapoja on valmistunut Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi ja Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi. Hän on Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin hallituksen jäsen. Hän oli myös nykytaideorganisaatio Checkpoint Helsingin perustajajäseniä ja hallituksen puheenjohtaja. Organisaatio toimii nykyään nimellä PUBLICS.

s. 1980 Kaliforniassa,

asuu Berliinissä

Christine Sun Kim tutkii teoksissaan äänen käsitteellisiä puolia yhdistämällä sitä piirustukseen, maalaukseen ja performanssiin. Hän tuo yhteen nuottikirjoitusta, kehonkieltä sekä amerikkalaista viittomakieltä (American Sign Language – ASL) ja laajentaa näin erilaisten tietojärjestelmien mahdollisuuksia kommunikoida. Samalla hän luo kielioppia omiin sävellyksiinsä. Kim työskentelee monimediaalisesti ja luo kriittisiä näkökulmia viittomakielen ja englannin kielen käännöksiin, purkaa ennakko-oletuksia äänestä ja kielestä sekä haastaa sitä, miten kielellinen valta vaikuttaa havaintoon.

Hänen näyttelyitään ja esityksiään on ollut esillä mm. Seuraavissa taideinstituutioissa: MIT List Visual Arts Center, Cambridge (soolo); Ghebaly, Los Angeles (soolo); White Space, Peking (soolo); Carroll/Fletcher, Lontoo (soolo); De Appel, Amsterdam (soolo); Serralves Museum, Porto; Sound Live Tokyo; Albright-Knox Art Gallery, Buffalo; Walker Art Center, Minneapolis; Berlin ja Shanghai Biennials; Hamburger Bahnhof, Berliini; San Francisco Museum of Modern Art; Whitney Museum of American Art, New York; Museum of Modern Art ja MoMA PS1, New York. Christine Sun Kimiä edustaa François Ghebaly Gallery Los Angelesissa ja White Space Beijing Pekingissä.

s. 1978 Kanadassa,

asuu Pariisissa

Kapwani Kiwangan taiteellisen työn muotoja ovat useimmiten installaatiot, ääni- ja videoteokset sekä esitykset. Hän sekoittaa tarkoituksella faktaa ja fiktiota ravistellakseen valtarakenteita ja luodakseen tiloja, joissa marginaalinen diskurssi voi kukoistaa. Hän on koulutukseltaan antropologi ja yhteiskuntatieteilijä, joten hän omaksuu usein projekteissaan tutkijan roolin.

Kiwanga opiskeli antropologiaa ja vertailevaa uskontotiedettä McGill -yliopistossa Kanadassa. Hän jatkoi opintojaan myös École Nationale supérieure des Beaux-Arts -taideyliopistossa Pariisissa sekä Le Fresnoy: National Contemporary Art -studiossa Ranskassa.

Hänelle myönnettiin Marcel Duchamp -palkinto vuonna 2020 sekä Frieze Artist Award ja Sobey Art Award vuonna 2018. Hänen elokuva- ja videoteoksensa ovat saaneet kaksi BAFTA-ehdokkuutta, ja hänet on palkittu useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Hänen töitään on ollut esillä kansainvälisesti mm. seuraavissa taideinstituutioissa: Haus der Kunst, München (DE); Albertinum museum, Dresden (DE); MIT List Visual Arts Center, Cambridge (USA); Hammer Museum, Los Angeles (USA); Esker Foundation, Calgary (CA); Power Plant, Toronto (CA); National Gallery of Canada, Ottawa (CA); Whitechapel Gallery, Lontoo (UK); Serpentine Galleries, Lontoo (UK); Yuz Museum, Shanghai (CHN); Centre Pompidou, Pariisi (FR) and Jeu de Paume, Pariisi (FR).

Kiwangaa edustaa galerie Poggi Pariisissa; galerie Tanja Wagner Berliinissä ja Goodman gallery, Johannesburgissa, Kapkaupungissa ja Lontoossa.

s. 1996 Bahamalla,

asuu Chicagossa

Knowlesin työ kuljettaa läpi arkkityyppien ja jatkaa pidemmälle; hän havainnoi lajien välistä kumppanuutta äärimmäisen tarkasti. Aluksi näennäisen yksityiseltä vaikuttava ilmaisutapa avautuu monumentaaliseksi ja paljastaa teosten kumpuavan muinaisesta, ikiaikaisesta tiedosta.

Hän saa voimansa äärettömän liikkeistä. Hänen teostensa poetiikka on eeppistä; sen rytmi virtaa todellisuuksien alimmissa kerroksissa. Tunnustuksellinen kerronta ja emotionaalinen lyriikka kietoutuvat symbioosiksi, joka tarjoaa pehmeän alustan hehkuvan eroottiselle queer-halulle.

Romanttinen kaipuu ruokkii empaattista sulautumista ja johtaa sykkivään, eloisaan tilaan. Ihmisen ja eläimen suru toistuu ja resonoi Knowlesin estetiikassa – se tarjoaa lunastusta. Toivo jälleensyntymisestä on alkemiallinen prosessi; sen okrankeltainen tunnelma hengittää synnytystä edeltävää lämpöä ja kutsuu meditoimaan muinaisia olomuotoja.

Knowlesin näkemys kanssaolemisesta on enemmän kuin hyväntahtoinen unelma ekologiasta. Hänen kosmologiansa pakottaa kysymään mitä on luonto, miten ylläpitää elämänlaatua toiselle, ja miten edesauttaa sitä, että kuolema voisi olla arvokas ja armollinen.

Knowles valmistui vuonna 2020 maalaustaiteen maisteriksi Chicagon The School of the Art institute  -korkeakoulusta, New Artist Society Award -stipendin turvin. Hänen viimeaikaisia näyttelyitään on nähty mm. seuraavissa museoissa ja gallerioissa: Galerie Emanuel Layr (Wien, Itävalta), Andrew Kreps (New York, NY), Vdrome (Milano, Italia), Four Flags at Chicago Manuel Style (Chicago, IL), Soccer Club Club (Chicago, IL), The Green Gallery East (Milwaukee, WI), The National Art Gallery of The Bahamas (Nassau, Bahama) & Popop Studios (Nassau, Bahamas).

s. 1980 Suomessa,

asuu Helsingissä

Olen ei-binäärinen esitystaiteilija, näyttelijä ja kirjoittaja. Taiteessani, työssäni ja muussa elämässäni yritän pitää huolta hauraista rakenteista ja pehmeistä olosuhteista. Ajatteluni pohjaa  intersektionaaliseen transfeminismiin. Yritän aktiivisesti eritellä, mistä  tietämiseni/tietämättömyyteni nousee, keiltä olen oppinut, keiden kanssa olen oppinut: yritän  ymmärtää tietämisten jatkumoita. Yritän ymmärtää, minkälaisiin jatkumoihin itse sijoitun. Yritän  olla tietoinen sijainneistani ja etuoikeuksistani. Yritän opetella olemaan parempi liittolainen muille  marginalisoiduille. Opettelen väistämään ja kuuntelemaan, toimimaan. Yritän työssäni ajatella  saavutettavuuden kysymyksiä: kenellä on pääsy tähän esitykseen, kenellä on varaa, kenelle on tilaa,  kenellä on ehkä turvallista olla. Mietin suostumusta kaikissa työvaiheissa. Ajattelen, että koska vaan voi sanoa ei, tietenkin. Se on tärkeää. Haluan tehdä tilaa äänille, joita ei ehkä ole totuttu kuuntelemaan. Haluan tehdä tilaa epämääräisyyksille ja mahdottomuuksille, hämäryydelle ja käsittämättömyyksille. Haluan tehdä tilaa. Minua kiinnostaa hämärän alueet ja rakenteiden takapuolet, ihmeen tunnut.

Kokon tärkeisiin ja säännöllisiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat: esitystaiteilija ja kääntäjä h m ouramo, dramaturgi E. L. Karhu, valosuunnittelija ja taiteilija Meri Ekola, esitysdramaturgi Even Minn ja äänisuunnittelija ja esitystaiteilija Tari Doris. Nämä ovat teoksia, jotka Kokko on viime vuosina toteuttanut yhdessä koollekutsumiensa työryhmien kanssa: how to host something as a cloud (2019), Hauraat rakenteet, osa 1: Humina (2018), yhdessä Tari Doriksen kanssa, NÄYTTELY –  EXHIBITION – VINO POTRETTI, ensi-iltojen sarja (2017), GENDERFUCK –  sukupuolipoetiikkaa (2016-17). Vuodet 2021-2025 Kokko työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen 5-vuotisella taiteilija-apurahalla.

s. 1985 Suomessa,

asuu Helsingissä

Lindfors on koreografi, taiteellinen johtaja, fasilitaattori ja kouluttaja. Hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopistosta vuonna 2013, koreografian koulutusohjelmasta. Hänen työnsä perustuu olemassa olevien valtarakenteiden ravisteluun ja haastamiseen sekä yhteisöjen voimaannuttamiseen.

Oman taiteellisen työnsä ja kouluttajan työnsä lisäksi hän toimii taiteellisena johtajana UrbanApassa, monitaiteellisessa ja valtarakenteita kyseenalaistavassa yhteisössä, joka tarjoaa kasvualustoja uusille diskursseille ja feministisille taiteen praktiikoille. Kaikissa tehtävissään Lindfors haluaa luoda ja fasilitoida anti-rasistisia, feministisiä alustoja, joissa festivaali, esitys, julkaisu tai työpaja voivat toimia radikaalin, yhteisöllisen unelmoinnin välineinä.

Lindfors luo yksin tai yhteistyössä muiden kanssa erilaisia teoksia, kuten esityksiä, kuratoituja ohjelmia ja performatiivisia tapahtumia. Hänen töitään ovat esittäneet ja tukeneet mm. Beursschouwburg, Kampnagel, Spring Utrecht, CODA – festival, Black Box Theater Oslo sekä Zodiak – Uuden tanssin keskus.  Lindfors on Suomea vuonna 2018 Venetsian biennaalissa edustaneen Miracle Workers -kollektiivin  jäsen.

Lindforsille (yhdessä Anniina Jääskeläisen kanssa) myönnettiin tanssitaiteen valtionpalkinto vuonna 2013 ja Anti Festival International Prize for Live Art vuonna 2018

s. 1979 Suomessa, asuu Helsingissä

&

s. 1981 Suomessa, asuu Helsingissä

Anna Maria Häkkinen ja Maija Mustonen ovat työskennelleet yhdessä ja erikseen kosketuksen, aistien, intiimin ja hoivan kysymysten äärellä yli kymmenen vuotta. Heitä kiinnostaa hitaat, pitkäkestoiset ja pehmeät jakamiseen, hoivaamiseen, tukemiseen ja muodonmuutokseen perustuvat tekemisen tavat. He ovat molemmat tanssijataustaisia taiteilijoita, jotka ovat tehneet lukuisia näyttämöteoksia tanssin ja esitystaiteen konteksteissa. He ovat työskennelleet myös museoissa ja taiteilijavetoisissa gallerioissa sekä paikkasidonnaisesti monenlaisiin tiloihin ja tilanteisiin levittäytyneissä projekteissa.

Mustosella on tanssin kandidaatin tutkinto Laban Centeristä Lontoossa ja kuvataiteen maisterin tutkinto Kuvataideakatemiasta. Hän on mukana Turussa toimivan Ehkä -tuotannon kuratoriaalisessa työryhmässä. Häkkinen valmistui tanssitaiteen maisteriksi koreografian koulutusohjelmasta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta, missä hän myös usein opettaa. Zodiak – Uuden tanssin keskus on osa-tuottanut useita molempien taiteilijoiden teoksia.

s. 1974 Suomessa,

asuu Salossa ja Helsingissä

Långström on mediataiteilija ja elokuvantekijä. Hänen taiteellinen työnsä koostuu elokuvista – lyhytfiktioista ja dokumenteista – ja elokuvainstallaatioista, jotka yhdistävät liikkuvaa kuvaa tilaelementteihin. Hänen työprosessinsa on yleensä pitkä, perusteellisesti tutkittu ja monitaiteellinen. Töissään hän keskittyy yhteiskunnallisiin näkökulmiin teknologisesti välitetyissä narratiiveissa ja visuaalisissa teknologioissa sekä poliittisiin historioihin ja siihen, millaisia elokuvallisia vaikutuksia niillä on nykyhetkeen. Hänen installaatioidensa keskiössä on intuitiivinen kokemus ja katsojan rooli.

Långströmin töitä on ollut esillä eri museoissa, kuten Nykytaiteen museo Kiasmassa, Frankfurter Kunstvereinissa ja Nassauisher Kunstvereinissa, sekä gallerioissa, joista esimerkkeinä Interaccess Gallery Torontossa, Kunsthalle Lophem Belgiassa ja Kunstfort Vijhusen Alankomaissa. Långström valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2003, ja hänen opintoihinsa kuului myös vaihto-opiskelu ja työharjoittelu Carnegie Mellon -yliopistossa Pittsburghissa Yhdysvalloissa. Hänen taiteilijaresidenssejään ovat olleet London Space Studios, IASPIS (Nifca), Tukholma, ja FACT, Liverpool. Suomen Taideyhdistys myönsi hänelle William Thuring -palkinnon vuonna 2017. Hänen ohjaamansa elokuva Mars kuvien takaa voitti Testimony on Knowledge -palkinnon Jihlavan kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla lokakuussa 2019 Tšekissä.

s. 1982 Suomessa,

asuu Espoossa

Kalle Nio työskentelee taikuuden, kuvataiteen ja elokuvan välimaastossa. Näyttämöesityksissään ja elokuvainstallaatioissaan hän on keksijä, esiintyjä ja tutkija, joka luo kohtaamisia menneen ja tulevan, taikuuden ja kuvataiteen, korkeataiteen ja täytenumeroiden, käsityön ja teknologian, toden ja illuusion välille.

Hän hyödyntää usein 1800-luvun taikuriesitysten elementtejä visuaalisissa tutkimuksissaan ihmiskehosta ja ihmissuhteista yhteiskunnassamme.

Nio on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Hän on esiintynyt WHS-esitystaideryhmänsä kanssa yli 30 maassa. Hänen kuvataidenäyttelyitään, videoinstallaatioitaan ja lyhytelokuviaan on ollut esillä museoissa ja gallerioissa Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös helsinkiläisen taide-elokuvaan ja esittävään taiteeseen erikoistuneen Teatteri Unionin perustajajäseniä.

s. 1982 Suomessa,

asuu Berliinissä

Dafna Maimon työskentelee esitystaiteen, videotaiteen ja installaation parissa. Hänen työnsä keskittyy usein muistojen, stereotypioiden ja traumaattisten kokemusten käsittelyyn tarinoiden muodossa, kapinahenkisiä ja voimaannuttavia selviytymisstrategioita hahmotellen. Maimon pyrkii töillään paljastamaan yhteiskunnan patriarkaalisia rakenteita ja leikittelee niillä liioittelun ja uudelleen kontekstualisoinnin keinoin. Myös erilaiset yhteisöllisyyden ja yhteen tulemisen tavat ovat usein hänen työskentelynsä kohteena, kuten myös pitkän aikavälin kollektiiviset prosessit. Maimonin humoristinen, usein absurdi työnsä kiinnittyy ihmisyyteen ja sen ilmentymään – ihmisruumiiseen. Hän etsii uusia näkökulmia ja työkaluja, jotka mahdollistavat itsereflektion, pysähtymisen ja katarsiksen.

Maimonin töitä on ollut esillä muun muassa seuraavissa museoissa ja gallerioissa: Kunst-Werke (Berliini), PS1 Moma (New York), Mahj Jewish Museum (Pariisi), Kim Center Contemporary Art, (Riika), SPACE Gallery, (Portland, Maine), Gallery Wedding (Berliini). Hänellä on kuvataiteen kandidaatin tutkinto Gerrit Rietveld -akatemiasta ja kuvataiteen maisterin tutkinto Sandberg -instituutista, jotka molemmat sijaitsevat Amsterdamissa.

s. 1968 Ranskassa,

asuu La Rochellessa, Ranskassa

Laurent Millet kokoaa töissään yhteen kuvitteellisen tietosanakirjan lukuineen, sisällyttäen siihen joukon taiteilijan itse valmistamia esineitä, jotka hän on kuvannut luonnollisessa ympäristössä tai studiossa. Millet’n yhteentuoma kokoelma muodostaa eräänlaisen hybridin perinteisten, tieteellisten ja arkkitehtuuristen esineiden välille sisältäen myös muiden, Millet’n arvostamien taiteilijoiden teoksia. Jokainen näistä rakennelmista on tilaisuus kyseenalaistaa kuvissa esitettyä tilaa: sen historiaa, paikkaa, siihen liittyviä fyysisiä ilmiöitä ja ilmentymiä.

Millet’n teoksia on ollut esillä erityisesti Santa-Fen taidemuseossa, Nicéphore Nièpce -museossa (Chalon-sur-Saône, Ranska), Rencontres Internationales de la Photographie -festivaalilla Arlesissa, Toulonin Hôtel des Artsissa, Galleria CGAI:ssa (La Coruña, Espanja), Rencontres Photographiques de Lectoure -festivaalilla ja Angersin taidemuseossa. Hänen töitää kuuluu niin julkisiin kuin yksityisiin kokoelmiin sekä Ranskassa että Yhdysvalloissa, kuten Chicago Art -instituutin, MOMA San Franciscon, Houstonin kuvataidemuseon, Los Angeles County -museon, Kansallinen nykytaiteen rahaston, European House of Photographyn ja Kansalliskirjaston kokoelmiin. Lisäksi Angersin, Grenoblen, La Rochellen, Lyonin, Vitrén, Pessacin ja Caenin taidekirjastot ovat sisällyttäneet kokoelmiinsa Milletin teoksia. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Lorientin kuvataideakatemiasta. Tällä hetkellä Millet opettaa Angersin korkeakoulussa. Vuodesta 2007 vuoteen 2009 hän toimi Casa de Velazquez -korkeakoulun jäsenenä. Millet’a edustaa Galerie Binome Pariisissa ja Catherine Edelman -galleria Chicagossa. Hänelle myönnettiin Nadar- ja Niepce-palkinnot vuosina 2014 ja 2015.

s. 1978 Ranskassa,

asuu Antwerpenissä Belgiassa

Laure Prouvost luo videotaiteen, ryijyjen, keramiikan, valokuvauksen, esitystaiteen ja ennen kaikkea kielen avulla kokonaisvaltaisia installaatioita, jotka johdattavat katsojan henkilökohtaiseen ja yhteisölliseen itsetutkiskeluun. Hänen fantastiset ja monimerkitykselliset kertomuksensa haastavat ja kääntävät ylösalaisin kaiken, mikä vaikuttaa käsinkosketeltavalta tai luotettavalta: sanat, kuvat, muistot ja kaikki viisi aistia.

Prouvost valmistui vuonna 2002 kuvataiteen kandidaatiksi Lontoon Central St Martins -taideyliopistosta ja jatkoi maisteriopintojaan Goldsmiths Collegessa. Hän osallistui myös LUX Associate Programme -ohjelmaan. Hänen yksityisnäyttelyitään on esitetty mm. seuraavissa paikoissa: AM-BIG-YOU-US LEGSICON, M HKA – Museum of Contemporary Art Antwerp, Belgia (2019); Palais de Tokyo, Pariisi (2018); BASS Museum, Miami (2018); SALT Galata, Istanbul (2017); Kunstmuseum Luzern (2016); Museum Für Moderne Kunst, Frankfurt (2016); Red Brick Art Museum, Peking (2016); Haus Der Kunst, München (2015); New Museum, New York (2014). Vuonna 2011 Prouvostille myönnettiin MaxMara Art Prize for Women ja vuonna 2013 Turner-palkinto, ja hän edusti Ranskaa Venetsian biennaalissa vuonna 2019. ‘Deep See Blue Surrounding You / Vois Ce Bleu Profond Te Fondre’, Ranskan paviljongin kiertävä näyttelykokonaisuus oli nähtävillä myös Toulousen Les Abattoirs -instituutiossa sekä LaM – Lille Métropole Musée d’art moderne, d’art contemporain et d’art brut -museossa (2020).

s. 1983 Senegalissa,

asuu Berliinissä, Saksassa

Monira Al Qadiri on Senegalissa syntynyt, kuwaitilainen kuvataiteilija, joka on suorittanut opintonsa Japanissa. Al Qadiri valmistui tohtoriksi vuonna 2010 Tokyo University of the Arts -yliopistosta, jossa hänen tutkimuksensa keskittyi surun estetiikkaan Lähi-idässä ja pohjautui runouteen, musiikkiin, taiteeseen ja uskonnollisiin käytäntöihin. Al Qadirin teokset tutkivat epätavanomaisia ​​sukupuoli-identiteettejä, öljyntuotantomaiden kulttuureja  ja niiden mahdollista tulevaisuutta sekä korruption perintöä. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Berliinissä.

Monira Al Qadirin on pitänyt yksityisnäyttelyitä Haus der Kunstissa Münchenissä (2020), Kunstverein Gottingen -tilassa  Gottingenissa (2019), The CIRCL paviljongissa Amsterdamissa (2018), Sursock -museossa Beirutissa (2017), Gasworksissa Lontoossa (2017), Stroom Den Haag -museossa Haagissa (2017) ja Sultan -galleriassa Kuwaitissa (2014). Hänen on osallistunut myös lukuisiin ​​yhteisnäyttelyihin kuten: ”Maailmamme palaa”, Palais de Tokyo, Pariisi (2020), “Operation Theatre of Operations: The Gulf Wars”, MoMA PS1, New York (2019-20), Future Generation Art Prize, Kiova (2019), “Antikino” Biennaali, Forum Expanded, Berliini (2019), Aasian ja Tyynenmeren triennaali, Brisbane (2018), Luulajan biennaali, Ruotsi (2018), Ateenan biennaali (2018), “Crude”, Jameel -taidekeskus, Dubai (2018).

s. 1982 Virossa,

asuu Helsingissä

Kati Roover on monialainen taiteilija, joka lähestyy ympäristön muutoksia runollisen mielikuvituksen kautta. Hänen työnsä perustuvat usein erilaisille tiedon tuottamisen tavoille sekä ohikiitävälle paikan käsitteelle niiden valtavien muutosten keskellä, joita ympäristölle parhaillaan tapahtuu. Teoksissaan hän yhdistää tutkimusta monista eri näkökulmista kuten inhimillisen ja ei-inhimillisen välinen vuorovaikutus, luonnontieteet, ekologinen ja kolonialismia purkava ajattelu, syväkuuntelu, myyttinen tarinankerronta, feministinen uusmaterialismi ja dokumentaarinen essee-elokuva. Hän työskentelee elävän kuvan, äänen, valokuvauksen, tekstin ja installaatioiden parissa.

Roover valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hänen viimeaikaisia näyttelyitään ovat Millaista on olla eläin? Seinäjoen taidehalli (2020), Fragile Times, Galerie im Körnerpark, Berliini (2020), Yhteiseloa, Nykytaiteen museo Kiasma (2019), ja And Tomorrow And, Index, Tukholma (2018).

s. 1978 Suomessa,

asuu Tukholmassa

Hans Rosenström luo installaatioita, jotka käsittelevät katsojan psyykkistä ja fyysistä suhdetta tiettyyn aikaan ja paikkaan. Hän laatii teoksensa usein huolella suhteessa tilaan, jossa ne koetaan. Tilanteiden luomiseksi hän käyttää monia eri välineitä ja materiaaleja, hetkellisistä mutta käsin kosketeltavista äänistä arkkitehtonisiin rakenteisiin. Katsojan läsnäolo on oleellinen osa teoksia, jotka usein toteutuvat vasta kun ne aktivoidaan.

Rosenström opiskeli sekä Malmön taideakatemiassa että Kuvataideakatemiassa, mistä hän valmistui kuvataiteen maisteriksi vuonna 2007.

Hän on osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin, joista esimerkkeinä seuraavat: Anatomy of Political Melancholy, Schwarz Foundation, Athens Conservatory, Kreikka (2019); Everything Was Forever, Until It Was No More, 1st Riga International Biennial of Contemporary Art, Riika (2018); The Garden – End of Times, Beginning of Time, Aros Triennial, Aarhus, Tanska (2017). Hänen yksityisnäyttelyitään ovat olleet No Land is an Island, Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasa (2019), ja a u g u s t, Helsinki Contemporary (2017). Vuonna 2020 Rosenströmille myönnettiin valtion mediataiteen palkinto.